…pari kuvaa enemmän

img_2973

img_2987

img_2977

Erään tulkinnan mukaan eilinen loruilu kuulemma tarkoittaa, että joka päivä pitää myös kirjoittaa blogiin. Sitä en mene vannomaan, mutta tänään ainakin.

Tarkoitus oli ottaa häikäiseviä kännykkäkuvia aamulenkillä, mutta takintaskun vetskari särkyi juuri kriittisellä hetkellä ja niinpä tuli tehtyä lenkki ilman tietoa ajasta ja paikasta, kännykkä visusti taskussa. Kas vain, kun sujui lenkki niinkin, ihan perinteisesti.

Sen sijaan tässä ne kuvat joita en yleensä julkaise ja tämän päivän ihanuus – muutama jakso laatusarjaa laatuseurassa. Kirjoituskilpailuista on valkattu ne mihin osallistun ja kirjoittamista aloitettu. Kaupassakin kävin, enkä sentään ostanut yhtään muovipussia! Jos yhteenkään muovipussiin sorrun tänä kesänä, niin, niin, niin! Nyt painun virkkaamaan hedelmäpussia, ettei tartte edes ottaa yhtään.
img_2994

img_3010

 

Mainokset

30 vuotta sitten kirjoitettua

Maaliskuu2013

Kun ei kerta synny julkaisukelpoista uutta tekstiä tai kuvaa, niin julkaistaan vanhaa, näitähän riittää! Kirjoittelin vähän yli 30 vuotta sitten – hyvin pienenä siis – runonpätkän joka kuukaudesta. Alkuvuosi perjantaipläjäyksenä iloksenne, viimekeväisen reissukuvan siivittämänä, s’il vous plaît 🙂

Tammikuu se vuoden alkaa,
lapset hyppii tasajalkaa.
Koulu alkaa uudestaan,
arkeen vaan sukelletaan.

Helmikuussa on päivä Tuulikin,
silloin vilustua voi muulikin.
Helmikuussa on pakkaset kylmimmät,
päinvastaiset kuin ajat kuumimmat.

Maaliskuulla jo virtaa joet,
silloin pois lähtee noet.
Ilmatkin jo taasen lauhkenee,
yö helpommin aamuks’ valkenee.

Neljän taviksen illallinen – Rakkautta, Oliiveja ja Timjamia

KuvaKuvaKuva

No nyt ainakin julkaisen ihan luokattomia kuvia! Kamera jäi kotiin tammikuussa ja nämä on napattu kännykällä jotenkin kertakaikkisen surkeasti. Mutta Murmeli pelastaa tilanteen hyvillä kuvilla, resepteillä sekä tavisillallistemme historiikilla. Suunnatkaa Murmelin luo kylään siis ja nauttikaa, minä sanon vain että oli aivan mielettömän hyvää ruokaa ja huippuseuraa, niinkuin aina.

 

Safkaa! Neljän taviksen illallinen, 30. kerta.

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa1

Me treffattiin eilen jo kolmannenkymmenennen kerran Neljän taviksen kesken. Ihan käsittämätöntä, kohta kolme vuotta joka kuukausi ja tämä on ihan maailman paras keksintö edelleen. Nurkasta löytyy postaukset melkein kaikista illallisista ainakin ysistä kahteenkymmeneen. Senkin jälkeen on kyllä kuvattu ahkerasti, että kyllä ne loputkin jossain vaiheessa tänne ilmestyy.

Nyt meillä on maakierroksen jälkeen menossa kirjakierros, Pingviinin kirjaksi äänestettiin uunituore Safkaa – maanantaista sunnuntaihin. Pingviinin piti siis napata kaikki ohjeet siitä ja me saatiin tehtäväksi napata mennessä vielä korianteripuska kaupasta. Minä myöhäisherännythän muuten kokkasin vasta männäviikolla ekan ja tokankin kerran avokadopastaa, olihan se huippuhyvää.

Ihanat herkut saatiin! Ensin syötiin graavilohta ja pottusalaattia ja sitten pääruuaksi karitsalootaa Sollin, japanilaisen kurkkusalaatin ja omatekoisen ketsupin kanssa. Jälkkäriksi saatiin sekä oh-la-laa mitä sitruunapiirakkaa että uu-uu-uu mitä suklaamoussea, kun Pingviini ei ollut osannut päättää kahden jälkkärin väliltä. Kuva muumimukimoussesta tosin hävisi jonnekin mystisesti?

Mikä ihana ilta! Pistäkää ihmiset pystyyn omia illallisporukoita, tämäkin on yksi niitä asioita mitä ihanampia ei maailmassa montaa ole. Maaliskuun ilta sovittiinkin jo parin viikon päähän, minä kokkailen silloin vuodelta -32 peräisin olevasta Keittotaito-kirjasta. Siinä puhutaan voin pesemisestä ja heinälaatikossa keittämisestä, saas nähdä…

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa2

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa3

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa4

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa5

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa6

NeljanTaviksenIllallinen30Safkaa7

Ensimmäinen keltainen

Kiinanpalatsikoira

Nurkassa alkoi olla tylsää ja hiljaista ja liian siistiä ja väärän väristä. Täällä on keltaista ja luokatonta. It’s ok to make mistakes.

Kiinanpalatsikoiran osti Yliajettu pikkuveli luokkaretkeltä kolmekymmentä vuotta sitten, viimeisillä pennosillaan tuliaisiksi isosiskolle. Tätä ei voi ikinä hävittää, vaikka niin hirveästi olen siivonnut kaikenlaista tavaraa. Ei vaan voi, vaikka se näyttää – no, miltä se nyt näyttää. Vaikka se on asunut viimeisen puoli vuotta kuivausrummun päällä.

Mutta tänään kammattiin, pörrötettiin ja kuvattiin. Ihan vaan siksi koska jotkut asiat elämässä ovat keltaisia.

PS. Yliajettu pikkuveli selvisi polkupyöräilevän isosiskon yliajosta solisluun murtumalla. Sitä paitsi se oli pikkuveljen syy.